tiistai 29. heinäkuuta 2014

Sport motivation

Heippa! Mun ja liikunnan välinen suhde on usein aika vuoristorataa. Kun pääsen vauhtiin, nautin siitä todella ja haluaisin vain liikkua. Mutta sitten kun vauhti hidastuu ja elämässä on paljon muutakin, siirrän melkein kaiken muun urheilun edelle. Tämän asian kanssa olen kamppaillut jo kauan, sillä tiedän, että parempaa lääkettä keholle ja mielelle ei ole kuin liikkuminen. Siksi haluan pitää säännöllisestä liikunnasta kiinni. Ja siksi tein tämän postauksen. Motivoimaan minua ja sinua pitämään yllä terveellistä elämäntapaa ja valitsemaan useammin lenkkipolun tietokoneen sijasta. Postauksen kuvat http://weheartit.com/sport collage1.1Psyykkisesti ajatellen ulkonäköihanne liikunnan motiivina on usein vaarallinen ja saattaa vääristää käsityksen terveellisestä liikunnasta kokonaan. Rehellisesti sanottuna ulkonäkö on kuitenkin usein se kaikkein tehokkain motivoija, joka sytyttää innostuksen kipinän liikuntaa kohtaan. Mulla ei ole koskaan ollut tarvetta laihduttaa - ennemminkin lihottaa. Myöskään kovin lihaksikkaat naiset eivät viehätä ja etenkin käsilihaksien treenaamista olen joskus pyrkinyt jopa välttelemään. Vaikka eihän ne lihakset vahingossa synny. Enemmän peukutan timmiä, naisellista, liikunnallista kroppaa. Keskivartalon ja jalkojen lihakset on ne, mihin ensimmäisenä kiinnitän huomiota. Ulkonäölliset tavoitteet eivät kuitenkaan ainakaan minun kohdallani takaa kuin hetken innostuksen. Pitemmällä mittakaavalla pelkkään ulkonäköön pohjautunut liikunta tuottaa mussa vain "njäääh mitä turhaa, kyllä mä tälläsenäki oon hyvä" - tunteita ja tarvitaan taas jotain uutta motivaattoria. sport collage 2.3Pinnallista mutta totta. Materialismionnellisuus liikuntaan liittyvistä tuotteista saa kyllä innostumaan liikunnasta viellä himpun verran enemmän. Etenkin jos kyseessä on vaikkapa uusien lenkkarien hankinta, mikä minulla on pian edessä. Miellyttävän ulkonäön lisäksi hyvät kengät saattaa myös tarjota miellyttävemmän urheilukokemuksen ja saa uudestaankin nousemaan ylös sohvalta.
sport collage 3.2Tavoitteet ja niiden saavuttaminen. Edelliset kaksi motivoijaa olivat enemmän lyhytkestoisia. Niiden avulla saatat lähteä urheilemaan muutaman kerran, mutta into hiipuu useimmiten niiden parin kerran jälkeen. Tavoitteissa onnistuminen on yksi liikunnan palkitsevimmista tunteista. Tavoitteita kannattaa asettaa, mutta ei liian korkealle!  Hiljaa hyvä tulee.sport collage 4.4Tämän ihmiset unohtavat liian usein. Kuten yhdessä kollaasin kuvista lukee "exercising to be healthy, not skinny" Liikunnan jälkeinen hyvä olo on paras. Rentoutunut. Onnistunut. Onnellinen. Kuten alussa mainitsin, liikunta on parasta lääkettä keholle ja mielelle. Tätä hyvää oloa ja terveellisyyttä kannattaa oikeasti tavoitella!

Vielä lopuksi haluan sanoa, että miettikää millä tavalla harrastatte liikuntaa. Kaikki eivät tykkää juoksemisesta taikka kuntosalista. Ja se on ok. Sinun ei tarvitse tehdä sitä mistä et tykkää, vaan voit vapaasti valita. Kun liikunta tuntuu pakkopullalta, se syö motivaatiota ja pullan murunenkin alkaa maistua pahalta. Liikunnan ei myöskään tarvitse olla aina samanlaista - päinvastoin. Joskus muistan kirjoittaneeni tänne siitä, kuinka juokseminen tuntuu tylsältä. Minuutit matelivat tuskallisen hitaasti hölkätessäni tietä eteenpäin. Nyt olen kuitenkin saanut langan päästä kiinni. Olen löytänyt erilaisia lenkkeilymaastoja, kuten instagram- postauksessa vilahtaneen laskettelurinteen. Erillä tavalla haastava maasto tekee urheilusta mielekästä! Eilen tein lihaskuntoa ja venytellin yleisellä uimarannalla matalassa rantavedessä, sekä juoksin järvessä edestakaisin vesijumppa tyyliin. Kaavoihin ei todellakaan kannata kangistua!

Mitä piditte postauksesta? Onko jollain lisättävää?

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Today

quote9Ennen lisäsin kuviin usein kauniita sanontoja ja ajattelemisen arvoisia lauseita. Jostain kumman syystä tämä tapa kuitenkin unohtui ja totuin vain tavallisiin asukuviin. Tänään mulla oli kuitenkin enemmän aikaa kuvien muokkaukseen, joten päädyin lisäilemään taas lauseita muutamaan otokseen. Pidän lopputuloksesta ja luultavasti jatkossakin näette jotain vastaavaa.PicMonkey Collage57Tämän päivän ohjelmaan kuului vierailu Kortesjärvellä synttäreillä. Noissa maastoissa on tullut poseerattua useammankin kerran, sillä siellä on mulla aina innokas serkuista koostuva kuvaajaporukka odottamassa. Synttäriasuuni kuului  kirppikseltä parilla eurolla löytämäni mekko, joka on alkuperältään Gina tricotista. Pitkästä aikaa laitoin myös  leopardikuvioiset korkokenkäni, joiden olemassaoloa tuskin edes muistin. H&M:ltä ajat sitten ostetut kengät saivat paljon kehuja, paitsi mummultani, jonka mielestä ne olivat aivan hirveät. Kiitos vain mummu, toivottavati löydät samanlaiset! quote7Oikein ihanaa illanjatkoa kaikille! Tai minkä jatkoa nyt tahansa eletäänkin siinä vaiheessa, kun postausta luette. Itse aijon vielä nauttia lämpimästä illasta ja lähteä ehkä pienelle lenkille. Oletteko muuten huomanneet, että postaustahtini on ennätyksellisen nopea? Olenko päivitellyt tänne ihan turhia juttuja vai löytyykö täältä vielä ihan asianmukaista materiaalia?

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Via Instagram

Instagram Collage11. Me pienet isompien juhlissa. Oikeastaan tämän tytön taisin tavatakin ensimmäistä kertaa vasta tuona päivänä. 2. Pikkuveljen rippijuhlissa myös musta otettiin muutama kuva. Tykästyin tuohon mekkoon niin kovasti, että ihan harmittaa, etten säästänyt sitä omiin ylioppilasjuhliini. Niihin on kyllä tosin vielä vuosi aikaa. (toivottavasti)  3. Tää kuva on otettu oikeastaan jo toukokuussa, mutta julkaisin sen näin jälkikäteen. 4. Samasta paikasta kuin ensimmäinen kuva. Rakkautta kaksinkertaisesti.PicMonkey Collage505. Helteet vihdoinkin rantautuivat Suomeen ja paita sai luvan kanssa lyhentyä hieman enemmänkin. 6. Odottelin piknikille lähtöä ja tylsyydessäni nappasin selfien. 7.  Asukuvien räpsimistä Keskisellä. Postaus tästä asusta ilmestyikin muutama päivä sitten. 8. Nautin rauhallisesta koti-illasta ja tein itselleni herkullisen smoothien. Nuo pandan valkosuklaamustikat olivat piste i:n päällä. Nam!PicMonkey Collage569.  Lähellä sijaitseva laskettelurinne toimii hyvänä urheilupaikkana myös kesäisin. Mäkeä on hauska kivuta ylös juosten ja kävellen. Hyvän treenin ainekset kasassa ja plussana vielä kauniit näköalat huipulle päästyä. Lemppari lenkkipaikka! ♥ 10. Estrellalta tuli vähän aikaa sitten paketti herkkuja, kuten olette varmaan jo useaan otteeseen huomanneetkin. Tämä blogiyhteistyö otettiin yllättävän hyvin vastaan, sillä postaus nousi listalla katsotuimmaksi koko blogini historiassa. Postaukseni linkki seikkaili myös Mikael Sundbergin askissa. Onko joku lukija ollut asialla? :'D
Untitledyy

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Estrella-arvonnan voittaja

VoittajaKiitos kaikille osallistuneille! Olisin mielelläni lähettänyt teille kaikille laatikolisen herkkuja, mutta vain yhden oli mahdollisuus voittaa. Arvonnan voitti marialuok@gmail.com. Pistän sulle sähköpostia heti kun olen saanut tämän julkaistua. Vastaathan mahdollisimman nopeasti, että saadaan paketti perille ja oikeaan osoitteeseen. Onnea vielä! :)

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Favorite summer outfit

IMG_1459Aiemmin julkaisemassani ostospostauksessa vilahti nämä vaatteet. Tämän malliset shortsit oli vielä jokin aika sitten ehdoton ei. Tai ainakin ehdoton ei minun päälläni, sillä en osannut kuvitella jalkaani kuin tiukat farkkushortsit. Mutta niin vain tämäkin tyttö muutti mielensä ja  vaelteli kaupassa etsien juurikin kyseistä mallia olevia yksilöitä. H&M yllätti taas kerran ja nämä päätyivät ostoskoriin hyvin vikkelästi. Nappasin myös lyhyen t-paidan mukaani, sillä olen kokenut tänä kesänä sellaiset hyvin käteviksi ja kivoiksi yhdistellä eri asuihin.  Seuraavaksi kuvan vaatteet pääsee näytille asukuvien merkeissä.
PicMonkey Collage47Eräs aurinkoinen lomapäivä lähdimme perheen kanssa käymään Keskisellä. Käytin tilaisuutta hyväksi ja laitoin äitin kameran taakse ikuistamaan uuden asuni. Ihmisiä käveli ohitse jatkuvasti ja kirkas auringonpaiste loi omat haasteensa kuvaukselle. Suurimmassa osaa kuvista siristelin silmiäni vaivalloisesti tai olin puoliksi varjon peittämänä. Onneksi edes pari suhteellisen onnistunutta kuvaa löytyi jaettavaksi teille. 
IMG_1451Asun yksityiskohdat. Beige, hieman housujen sävyä muistuttava laukku toimi mun mielestä paremmin yhteen asukokonaisuuden kanssa, kuin vaikkapa musta. Pakko myöskin mainita, että tuo shortsien mukana tullut kangasvyö luo mun mielestä ison osan noiden shortsien ulkoasusta. Oletteko samaa mieltä?
PicMonkey Collage49SHOTSIT - H&M | T-PAITA - H&M | LAUKKU -  (MIGANT) KESKISEN NAHKAPAIKKA | BALLERIINAT - H&M | RANNEKELLO - GINA TRICOT | RANNEKORU - NOMINATION |

Mitä pidit asusta päällä?


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Festival feelings

PicMonkey Collage55Oh my! Näistä kuvista ei tullut kyllä sitten yhtään mitään. Kaveri täytti vesipulloa ja sillävälin käskytin valtsua nappaamaan musta pikakuvat blogia varten. Kaveri päästi äänistä päätellen vedet päälleen, ympärillä vilisi ihmisiä, musiikki soi. Pidättelin naurua, enkä malttanut pysyä paikallani. No annettakoon se tälläkertaa anteeksi. Aina ei voi edustaa - varsinkaan jos on hytkynyt musiikin tahdissa ikuisuuksia ja kohdannut sateen kastelevan voiman. Ei, vaikka olisi kuinka bloggaaja. Kiinnittäkää huomio vaikkapa sinisiin kynsiini, joiden piti loistaa uv-säteilyn (tai jonkin vastaavan) vaikutuksesta tai jotain. Sitten fiiliskuviin!IMG_1672Ehdimme Valtterin kanssa paikanpäälle Seinäjoen Solar Sound - festareille vasta Asteen esitykseen.  Ei sillä, että olisi yhtään aikaisemmin tarvinnut päästä, sillä Innan esitys oli kuitenkin pääasia ja pääsyy lippujen ostamiseen. IMG_1668Asteen olen nähnyt aikaisemminkin festarilavoilla ja itseasiassa aika monet muutkin perjantain esiintyjistä. Viime vuonna  katselin esityksiä hieman syrjemmästä ja samalla sain vaihdettua myös muutaman sanan joidenkin esiintyjien kanssa. Joku saattaa muistaa, että julkaisin vuosi sitten blogissa yhteiskuviakin  Janne Ordénin, Ruudolfin ja Redraman kanssa.IMG_1755 Suunniteltiin Valtterin kanssa, että mennään  jo hyvissä ajoin ennen Innan esiintymistä  lähelle esiintymislavaa. Tai niin lähelle kuin päästiin. Mikael Gabriel nähtiinkin sitten jo melko läheltä ja kuvien ottaminenkin onnistui jo helpommin.IMG_1772Mikael Gabrielin lopettaessa esiintymisen alkoi ihmiset kuitenkin tunkemaan lähemmäs.  Pienikokoisemmat  tytöt pujahtelivat holtittomasti eteenpäin raahaten kaveriporukkaa perässään. Isokokoisemmat miehet kokoaan hyväksi käyttäen jyräsi tiensä auki. Muut menivät väkivallalla ja lujalla tahdolla. Olo oli kuin kahden tulen välissä. Vaikka ymmärrän, että kaikki tahtovat päästä nauttimaan esityksistä mahdollisemman läheltä, pistää ihmisten käytös tällaisissa tilanteissa silti ärsyttämään.  Ihmiset  karjuivat ja kiroilivat.  Nuori tyttö  sohi tupakallaan Valtterin käteen, joku heitti minua päähän aurinkolaseilla. Siinä tilanteessa tunsin todellakin olevan täysin väärässä paikassa. Vaikka pidänkin musiikista ja juhlimisesta hyvällä maulla, käytöstaitoja kunniottavana ihmisenä ottaa todella koville nähdä ja kokea niin paljon itsekyyttä. Lisäksi koen usein suunnatonta myötähäpeää niiden puolesta, jotka ovat ottaneet enemmän kuin tarpeeksi alkoholia. Etenkin jos kyse on nuorista. IMG_1817Innan esiintyessä oli mut työnnetty jo kauas, eikä kuvien ottamisesta tullut mitään. Onneksi Innan suloinen ääni sentään kuului, vaikkei tätä pientä naista paljon nähnyt väkijoukon keskeltä. Elastisen esiintyessä siirryttiin sitten kokonaan taka-alalle ja pikkuhiljaa lähdettiin valumaan alueelta kokonaan pois. Nappasin vielä yhden fiiliskuvan esiintymislavasta, joka loisti eri väreissä.

Mitä piditte kuvista? Oliko kukaan teistä Solar Soundeissa?

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Arvonta | Laatikollinen Estrellan snackseja

Arvonta!Ensimmäinen arvonta blogissani. Arvonta on toteutettu yhteistyössä Estrellan kanssa ja palkintona on laatikollinen Estrellan snackseja. Hih, en malta edes odottaa, että joku siellä ruudun toisella puolella saa paketin käsiinsä. Bloggaamisen suuria iloja. (:

Osallistumisohjeet ovat helpot, eikä sinun tarvitse olla blogini lukija osallistuaksesi:
1. Lähetä kommenttiboxiin toimiva sähköpostiosoitteesi.

Siinä oli hurrrjan pitkä lista ohjeita. Halutessasi voit myös kertoa, mitä tekisit palkinnolla jos voittaisit. Jemmaisitko herkut varmaan piiloon, ja herkuttelisit niillä aina muiden silmän välttäessä? Vai järjestäisitkö kenties herkkuja pursuavat illanistujaiset, silläkin ehdolla, että kaverisi eivät jättäisi sinulle snackseista murustakaan?

Onnea kaikille arvontaan! Viimeinen osallistumispäivä on 23.7.2014  Arvonta on päättynyt! 

torstai 17. heinäkuuta 2014

Surprise your boyfriend - with snacks

IMG_1516Pari päivää sitten mulle saapui laatikko Estrellalta. Ei kuitenkaan mikä tahansa laatikko, sillä tiesin sen olevan täynnä herkkuja. Onnenpäivä siis! Tämä postaus onkin toteutettu yhteistyössä Estrellan kanssa ja saattaa sisältää sipsinälkää kasvattavia kuvia ja pahimmassa tapauksessa saada mahasi jopa kurnimaan! Herkimmät, hakekaa välipalaa ennen kuin luette postausta eteenpäin.

Vaikka tiesinkin, että paketti tulee sisältämään enemmän kuin yhden pussin sipsejä, sai sieltä paljastunut herkkumäärä silti suuni ammolleen. Ei voi olla totta! Olin kuvitellut, että maistellessani tuotteita, ne katoaisivat mustaan aukkoon sen sileän tien. Nähdessäni kuinka nämä yksilöt valloittivat puolet sängystäni, tiesin, että oli laadittava sotasuunnitelma. Sotasuunnitelmani oli poikaystävä.
IMG_1582Järjestin huoneeseeni pienen piknikin, ja kutsuin poikaystäväni kylään. Monta kertaa Valtteri on joutunut tyytymään minun herkkuihini, kuten kukkakaalipizzaan, mutta tällä kertaa tarjoiluni oli myös poikaystävävarma. Tässä ei ole siis kaikki mitä Estrella lähetti, vaan valikoin joukosta hieman erilaisempia juttuja. Esimerkiksi normaalisti kaupasta raahaamieni Herkkusipsien sijasta laitoin tarjolle muun muassa savupekonisipsiä. IMG_1588Dippikastike ja kasvikset sopivat hyvin yhteen. Tänään jääkaapista löytyi vain porkkonoita, mutta yleensä herkuttelen myös kurkun ja kukkakaalin kera. Laitoin tarjolle myös hapankorpun palasia, jotka maistuivat myös oikein hyvin dipattuina. Tämä on kevyempi vaihto herkuttelulle ja kermaviilin voi hyvin korvata myös vaikkapa maustamattomalla jogurtilla. Dippinä toimi näiden kanssa valkosipulin ja timjamin makuinen vaihtoehto. Timjami on yksi mun lempimausteista, joten se oli syynä tämän valitsemiselle. Ja niin kuin arvasin, tykkäsin oikein kovasti.
IMG_1549Kaikkien näiden dippijauheiden maku kiinnosti minua ehkä eniten koko Estrellan lähetyksessä. Kolme noista on nyt käyty läpi, elikkäs Holiday, Valkosipuli Yrtit ja Blue Cheese. Sinihomejuusto kuulosti niin kammottavalla tavalla erilaiselta dippikastiikkeessa, että olihan sitä aivan pakko maistaa. Vaikka en pidäkään sinihomejuustosta... Maistaminen ei ollut aivan niin kauhea kokemus kuin kuvittelin, mutta käännyn silti mieluummin muiden vaihtoehtojen puoleen. Juuston ystäville varmasti kuitenkin täyttä rakkautta!
PicMonkey Collage52Pidin noista Sourcream & Onion snacseista. Niiden maku oli koukuttava ja koostumus rapea. Juustopallotkin olivat mun makuun sopivia. Ei niin ällöttäviä, kuin juustonaksut yleensä on.PicMonkey Collage53Hmm.. Savupekoni. Täysin uusi makuelämys sipsimaailmassani. Maistui todellakin pekonilta. Eli jos pidät pekonista, pidät varmasti näistäkin. IMG_1614Poikaystäväni halusi vielä esitellä lempparinsa. Savupekoni (tästä en yhtään yllättynyt..) ja Kickers Sourcream & Onion dipattuna Holiday dipmixillä. Näillä makuyhdistelmillä saatat siis hurmata omankin rakkaasi! (; Omina lemppareinani edustaa Merisuola, joka ei ollut niin suolainen kuin nimi antaa ymmärtää, vaan juuri sopiva. Ja tuohon lisättynä Valkosipuli Yrtit dipmix. IMG_1605Kiitos Estrellalle herkullisesta lähetyksestä. Kiitos myös poikaystävältäni, joka on tyytyväinen saadessaan kerrankin jotain muutakin kuin kukkakaalipizzaa. Ja rakkaat lukijani, pysykää valppaina, sillä joku päivä blogiini ilmestyy arvonta, jossa teidän on mahdollisuus voittaa laatikollinen Estrellan herkkuja. Palaillaan silloin asiaan!

P.s. Huomenna mut ja Valtterin voi bongata Seinojen Solar Sound- festivaaleilta. Tulkaahan moikkaamaan! (:

tiistai 15. heinäkuuta 2014

i ♥ shopping

Lupailin edellisessä postauksessa, että esittelen seuraavaksi muutamat Vaasan ostokset. Samalla näytille pääsee myös muita viimeaikoina ostettuja juttuja.IMG_1459Paita - H&M 7-95€ | Shortsit H&M 14.90€ Samantapaisia olen etsinyt jo hetken ja nyt sattui kohdalle halvat ja miellyttävät yksilöt. | IMG_1465Rannekkello - Gina Tricot alennuksesta n. 10€ , En omista yhtään normaalia rannekelloa muistuttavaa kapistusta, joten tämä uutukainen pääsee varmasti käyttöön usemmankin kerran. | IMG_1489Mikki toppi - Keskinen 15€, Sorrun tällaisiin aivan liian helposti... | Kangaskassi - Keskinen 5.96€, Tällaisia tarvitsee aina, esimerkiksi raahatessa liikuntavaatteita mukana koulussa tai vaikkapa kauppareissulla muovipussin sijaisena. Harmikseni huomasin että tuo kuvio oli jo haljennut. |IMG_1491Housut - Gina Tricot 19.95, Joskus on kiva olla rennot housut päällä ja näissä ihastuin erityisesti tuohon vaaleanpunaiseen yksityskohtaan. | Obey toppi - Pakkomielle ostos markkinoilta n. 10 € |IMG_1471Bikinit - Keskinen 9.95€, eihän tuota väriä voinut vastustaa. | Bandeau - Keskinen 4.95 |

Löytyikö ostosteni seasta mitään, minkä kelpuuttaisit omaankin vaatekaappiisi?

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Vasa stad

PicMonkey Collage46Jo toinen asupostaus peräkkäin. Erittäin harvinaista, että materiaalia on kertynyt parissa päivässä niin paljon, että niillä olisi toteutunut useampikin postaus. Ja etenkin se, että muistikortti on täyttynyt juuri asukuvista, eikä vaikkapa ravintolassa räpsityistä otoksista, on kummallista. Joka tapauksessa olin aivan innoissani kun pääsin poseeraamaan kerrankin hieman erilaisemmassa ympäristössä kuin hiekkaisella kotitiellä tai vuodenaikojen mukaan eri väreissä loistavien peltojen vieressä. Eilisen päivän nimittäin vietin Vaasassa.IMG_1326Lähdettiin aamulla ajamaan pienellä porukalla kohti Vaasan Tropiclandiaa. Myös poikaystäväni oli mukana reissussa ja pääsikin auton rattiin. Pienenä tuo kylpylä ja vesipuisto tuntuivat niin suurelta, mutta nyt koko alue oli jotenkin kummallisesti päässyt kutistumaan. Liukumäet eivät enää kiinnosta, mutta niiden sijaan lilluin lämpimässä vedessä ja nautin kesäpäivästä. Vesipetoilun jälkeen lähdettiin kaupungille ja täyttämään päivän mittaan kertynyttä näläntunnetta Rax:iin. Vaatekaupat olivat vielä hetken auki, joten tiedätte varmaan mistä minut löysi. Seurueemme pojat istuivat kyllästymiseen asti pihalla odottelemassa kun juoksin vaaterekkejä edestakaisin. Tein myös muutaman kivan löydön, joita esittelen teille sitten seuraavassa postauksessa.PicMonkey Collage45Päivän asu: Toppi - Seppälä ( 3 euron alelöytö ) | Shortsit - Zara | Laukku - Kanaria | Balleriinat - H&M |
Reissussa oli jo hieman ehtinyt rähjääntyä, ennenkuin asukuviin asti päästiin. Nyt jälkeenpäin hirvittää myöskin  tuo laukku, vaikka aamulla se tuntui värinsä takia niin hyvältä vaihtoehdolta. No, postauksen pääpointti oli kuitenkin päivä Vaasassa. Olen muuten myös harkinnut hakevani lukion jälkeen Vaasaan opiskelemaan, vaikka aiemmin Tampere tuntui ainoalta ja oikealta vaihtoehdolta. Olen kuitenkin niin täysin rakastunut Vaasaan kaupunkina, että mielelläni viettäisin siellä useamman vuoden.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Asua & kuulumisia


PicMonkey Collage44Viikot ovat kuluneet vauhdilla. Varsinaisia kuulumisia en ole ehtinyt tänne kirjoitellakaan, sillä esimerkiksi ulkoasun muutos söi aikaa tavalliselta postaamiselta. Kesäloman aikana on ollut oikeastaan tosi harvinaista, että aikaa on löytynyt oikein millekään. Kaksi ensimmäistä viikkoa kului täysin kesälukion kimpussa. Sen jälkeen luulinkin olevani loppukesän rennommin, kunnes mökillä ollessani tuli ilmoitusta töihin pääsystä. Se oli todellakin yllätys, sillä en tiennyt että siitä ilmoitettaisiin niin myöhään. Luulisin siis olevani täysin ilman kesätöitä ja ehdin murehtiakin sitä. Työskentelin kehitysvammaisten parissa ja asuin samalla Valtterin perheen luona, sillä ajokortittomana yksilönä ei täällä tuppukylässä paljon liikuta.
IMG_1223Muutaman päivän olen ehtinyt hengähtää ja nauttia ihanista säistä. Okei, ihan hengähtämistä sekään ei ole aina ollut, sillä myös perheeni on tarvinnut apua. En tiedä kirjoittaako kukaan muu bloggaaja tällaista, mutta olen siis esimerkiksi ajellut pellolla traktorilla ja nostellut ihon rikki raapivia heinäpaaleja peräkärrylle. Ja no, näyttänyt niiden kaikkien heinien ympäröimänä niin maalaisjuntilta, ettei päivänasu- kuvat olisi tullut silloin kuuloonkaan. Vaikka isäni mukaan sininen paitani sopi loistavasti traktorin värimaailmaan ja olisi näyttänyt hyvältä kuvassa. Bloggaajan elämä ei siis ole vain kosmetiikan hamstraamista, piknikeillä käymistä tai mitään muutakaan, mistä yleensä kirjoitetaan.

Loppukesän tekemiset mulla on vielä ihan sekaisin, enkä osaa oikein laittaa niitä selvään järjestykseen. Mulla olisi vielä mahdollisuudet lupautua töihin, mutta toisaalta mulla on niin paljon kaikkea muutakin. Päällimmäisenä mieltä vaivaa ruotsin kirjoituksiin lukeminen. Vaikka kuinka suunnittelin lukevani joka päivä vähän, löydän kirjani lähes avaamattomina lattialta. Tiedän, että syksyllä tulee taas kaikkea muuta ja haluan nyt ennakoida ja vähentää stressin määrää silloin. Myös Valtterille synttärilahjaksi lupaama Tukholman matka on tekemättä, sillä sen järjestäminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. Ja myös kauan haaveiltu Ahvenanmaan pyöräilyreissu odottelee matkustajiaan. Ja vaikka haluaisinkin, kaikkea en pysty valita, sillä esimerkiksi työt sulkee kaiken muun pois, koska en pysty samaan aikaan edes asumaan kotona. Nyt täytyy vain tehdä päätöksia ja laittaa asiat järjestykseen, että kesä pääsee jatkumaan parhaalla mahdollisella tavalla.
PicMonkey Collage43SHORTSIHAALARI - KESKINEN (ONLY) | BALLERIINAT - H&M | LAUKKU (INSPIRE) - KIRPPIS | AURINKOLASIT: LINDEX | 
Nyt hypätäänkin ajassa vähän lähemmäs, eli eiliseen. Eilisen ohjelmassa oli hyvän ystävän muuttaminen Seinäjoelle. Päivä oli lämmin ja tiesin, että kuumuudelta ei voi välttyä, joten valitsin mahdollisimman pienet ja kevyet vaatteet. Äitin mielestä shorsihaalarini muistuttaa yöpukua, mutta minä pidän siitä kovasti. Vaatetus osui nappivalinnaksi, sillä kuuma tosiaan tuli. Kannettiin ystäväni kanssa monta laukkua ja pussukkaa kerrostalon ylimmäiseen kerrokseen ja saatiin kuin saatiinkin kaikki paikalleen hyvissä ajoin. Tuntuu aina haikealta kun ystävä muuttaa kauemmaksi ja tietää, ettei enää nähdäkkään ihan joka päivä. Onneksi Seinäjoki on kuitenkin ajomatkan päässä ja tästä lähtien siellä tulee varmasti vietettyä enemmän aikaa. Ja myös ystävän opiskelupaikasta on hyvä iloita ja tähdätä myös itse unelmien opiskelupaikkaa kohti. Unelmien eteen pitää tehdä työtä!


tiistai 8. heinäkuuta 2014

Elämäni aakkoset

Elämäni aakkoset- postauksia virtasi blogeihin jo jokin aika sitten. Innostuin nyt jälkijunassa tekemään sellaisen itsekin. Suosittelen muitakin bloggaajia, jotka ette ole tätä vielä tehneet niin edes harkitsemaan, sillä tätä oli tosi mukava kirjoitella.IMG_1034A | Aurinko - Kerrankin tunnen itseni Hannu Hanheksi. Yleensä aurinkoisten säiden koittaessa olen kirottu pysymään sisällä, koska lähes poikkeuksetta ties mikä flunssa tai työrupeama on kahlinnut minut neljän seinän sisään. Töiden loputtua onneni kuitenkin kääntyi ja pääsin nauttimaan heti aurinkoisista säistä.

B | Blogi - Olen pitänyt blogia jo pari vuotta. Rakastun bloggaamiseen enemmän ja enemmän joka päivä ja tätäkin postausta kirjoittaessani pursuan suorastaan intoa. Tämä harrastus sopii minulle, sillä pidän kirjoittamisesta ja kuvaamisesta. Tykkään suunnitella asioita ja purkaa ajatuksiani sanoiksi ja kuviksi. Tämä on vain minut tapani toteuttaa itseäni, niinkuin ehkä taidemaalarit ajattelevat maalatessaan teoksiaan, tai kirjailijat luodessaan tarinoitaan. On palkitsevaa huomata oma kehitys ja nähdä lukioiden jättävän kommenttia.

C | Candy crush saga - Muistan kun jokin aika sitten naureskelin, kuinka joku voi jäädä facebook- peliin koukkuun. Miksi ihmeessä löydän juuri itseni pelaamasta tätä peliä liian usein? Syytän tylsiä hetkiä ja odottelua. En minä voi olla koukussa tyhmään facebook- peliin. Enhän?

D | D-vitamiini - Ja muutkin vitamiinit. Eri ruoka-aineiden sisältämät terveyshyödyt jaksaa kiinnostaa aina uudelleen. Usein esimerkiksi aamupalaa syödessä googletten aamupala-ainesteni sisältöjä ja terveysvaikutuksia. Mitään kalorimääriä en jaksa edes ymmärtää, mutta juurikin nämä vitamiinit sun muut on mielenkiinnon huipulla.

E | Ennakkoluulottomuus - Ja halu tutustua muihin. En muodosta ihmisistä varsinkaan negatiivisia ennakkoluuloja. Mieluummin sitten petyn ajatellessani pelkkää hyvää. Korvissani särähtää ja lujaa kuullessani lauseet "Hyi, sehän on homo! Eihän se nyt ymmärrä meidän juttuja" tai " Tolla silmälasipäällä ei oo muuta ellämää kuin koulu." Ihmiset, tutustukaa ennen kuin vedätte omia päätelmiä!

F | Facebook - Mikäpä muukaan? Vaikka muiden sovellusten ja sivujen käytön takia facebookin käyttö tuntuu nykyään vähän turhalta, tulee sinne silti kirjauduttua päivittäin.

IMG_0733G | Granaattiomena - Nam! Hauskaa on sekin, että tämän syömisessä on hieman haasteetta ja erilaisuutta. Myös monet muut tervelliset tuttavuudet kuten avokado, tuore ananas ja cantaloupe- meloni ovat nousseet suosikeiksi.

H | Hymy - Jos vain voisin, hymyilisin joka hetki. Hymyilevät ihmiset levittää hyvää mieltä ja niitä on helppo lähestyä. Suorastaan pelottaa ja ahdistaakin jollain tavalla ihmiset, jotka eivät koskaan hymyile, vaan katsovat maailmaa kuin betonilevyn alta.

I | Instagram - Tänne tulee lisäiltyä nykyään useammin kuvia kuin vaikkapa sinne edellä mainittuun facebookkiin. Instagramista mut löytää nimimerkillä : jjjuliaeveliina

J | Julia  - "Ei Juulia vaan Julia Y-H-D-E-L-L-Ä u:lla!" Nimeäni on jostain syystä lausuttu enemmän kuin pitkään aikaan - väärällä tavalla.

K | Kesä - Joulun jälkeen vuosi saisi mielestäni ehdottamasti kelata itsensä pikavauhdilla kesään. Niin kuin kukatkin kukkivat auringon paistaessa, myös minä olen parhaimmillani. Kaikki tässä vuodenajassa tekee minut onnelliseksi

L | Lukio - Vielä vähän jäljellä.. Jos totta puhutaan niin lukio jää taakse aika haikeillakin mielillä. Lukiovuodet ovat olleet elämäni parhaimpaa aikaa. Olen löytänyt lukiosta poikaystäväni ja monta ystävää ja kaveria. Kouluun on ollut oikeasti kiva mennä, eikä se ole tuntunut niin raskaalta kuin monet sanovat.

IMG_0851M | Mansikka - Mikä on marja, joka sopii niin leivoksiin kuin salaatteihinkin, mutta katoaa yleensä sellaisenaan suuhun? Mansikkahan se. Yksi kesän suosikkiherkuista!

N | Nauru - On ihana kuulla nauru, joka pursuaa onnellisuutta. On ihanaa nauraa ja pursuta onnellisuutta.

O | Oma aika - Vaikka tykkäänkin olla ihmisten seurassa, on silti joskus oma aikakin paikallaan. Varsinkin aamuisin. On ihanaa tehdä asioita mitä itse haluaa, juuri omalla aikataulullaan.

P | Psykologi - Haaveissa olisi opiskella psykologiksi tai johonkin siihen liittyväksi. 

Q | Quotes - Tykkään lueskella erilaisia sanontoja ja muita syvällisempia lauseita ja miettiä niiden merkitystä elämässäni ja yleisesti.

R | Rakkaus - Mikään ei ole ihanempaa kuin se, että saa rakastaa ja tulla rakastetuksi.

IMG_1102S | Suomi - En voisi ikinä kuvitella asuvani muualla kuin Suomessa. Vaikka maata mollataankin mennen tullen, on täällä oikeasti kaikki paremmin kuin monessa muussa maassa.

T | Työt - Töistä en ole kauheasti täällä puhunutkaan, mutta niitäkin on ollut. Sen verran paljastan, että kehitysvammaisten kanssa olen työskennellyt ja olen valmis työskentelemään kyllä jatkossakin. Aivan ihania persoonia! 

U | Ulkomaat - Matkakuume hipoo huippuaan. Vaikka Suomessa onkin tällä hetkellä hyvä sää, olisi kiva piipahtaa jossain toisessa maassa ja kokea uutta.

V | Valtteri - Mitäpä olisikaan elämäni aakkoset ilman tätä nimeä? 

W | WhatsApp - Helppo tapa pitää yhteyttä ihmisiin ja sopia asioista. Nykyään myös vanhemmiltani löytyy tämä sovellus ja mikäs sen kivempaa kuin lähetellä heille kuvia ja kertoa kuulumisia kauempana ollessa.

X | Xylitol - Purkkaa tulee syötyä varsinkin ruokailujen jälkeen, joskus ihan muuten vain. Kun purkkapussi unohtuu laukusta, on olo hieman epävarma.

Y | Ystävät - Oon niin onnellinen, että oon löytänyt ihan mahtavia ystäviä. Ilman niitä ja niiden hassuja juttuja, elämä olisi paljon tylsempää.

vanhojentanssi4Z | Zzz - Uni meinaa joskus jäädä vähän vähille, kun kiire pukkaa päälle. Itse olen niitä ihmisiä, jotka menevät mielellään aikaisin nukkumaan ja säästävät sitten päivää sieltä toisesta päästä. Tosin aamullakin nukkuminen on liian ihanaa..

Å | Åland - Tarkoituksena olisi vielä tänä kesänä toteuttaa pyöräilyretki Ahvenanmaalle.

Ä | Äiti - Viihdyn äidin kanssa niinkuin ystävän. Usein vietän hänen kanssaan aikaa esimerkiksi shoppaillen tai liikkuen. Yksi tärkeimmistä ihmisistä!

Ö | Ötökät - Ainakin tietää, että on joitakin, jotka eivät haluisi luotasi pois millään. Parhaimmassa tapauksessa koko hyttysparvi. Et ole yksin! (;

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Yllätysvideo

Monta kertaa kommenttiboxiin on tullut pyyntöä, josko poikaystäväni tulisi mukaaan videoille. Tälläinen pieni sekoiluvideo syntyi, vaikka kovasti yritettiinkin saada kasaan laadukkaampaa materiaalia. Laittakaa ideoita, minkälaisia videoita voin/voimme jatkossa tehdä. Älkääkä välittäkö sotkuisesta mökkilookistani. (;

torstai 3. heinäkuuta 2014

Uutta ulkoasua

bansku3
Ei voi sanoa muutakuin, että mulla on ihan paras poikaystävä. Kiitos tämän kullanmurun, blogini alkaa vihdoin näyttää siltä miltä haluankin sen näyttävän. Nimittäin valtsu taiteili mulle uuden bannerin ja koodaili sivuani kivemmaksi. Enkä todellakaan ole mikään helpoin asiakas.. Hyvästi tylsät värit ja banneri, mulla on nyt täällä juuri sitä tyttömäisyyttä mitä olen kaivannutkin. Vielä muutamat jutut kaipaa pientä hiontaa ja puutunkin niihin heti kun työt loppuu. Muutamia kivoja kommentteja ulkoasuun liittyen sainkin jo edelliseen postaukseen, mutta ottaisin niitä mielelläni vieläkin vastaan. Onko ulkoasu liian tyttömäinen vai juuri sopiva?