torstai 30. kesäkuuta 2016

Drink Thursday - Mansikkalimppari

Drink Thurday vinkit kesäisiin juomiin
Hui, kesäkuu kului loppuun silmänräpäyksessä. Paljon ehdin tehdä, mutta paljon jäi puuhailtavaa myös ensi kuulle. Kesäkuun alussa aloitin Drink Thursday -postaussarjan, jossa ollaankin nyt menossa jo viidennessä ohjeessa. Ohjeet ei kuitenkaan tähän lopu, vaan sarja jatkuu ainakin koko heinäkuun ajan.

Tämän päivän juoman variaatioita on tarjoiltu muun muassa mun ylioppilasjuhlissa ja rippijuhlissa, joten kyseessä on todistetusti oikein toimiva juoma juhlatarjoiluun.
Kesäjuoma lapsille juhliin mansikka
Mansikanmakuisen limpparin valmistamiseen tarvitset:
 Mansikan makuisia tikkareita
 Mansikoita ja jääpaloja
 Mansikan makuista Funlight -juomatiivistettä
 Hiilihapollista lädevettä
Mansikkalimppari alkoholiton juoma ohje blogiValmistusohjeet:
 Kaada pieni tilkka mansikan makuista funlight -juomaa lasin (tai vaikkapa kannun) pohjalle.
 Lisään lasiin noin 3/4 hiilihapollista lähdevettä tiivisteen määrään verratten.
 Lisää juoman joukkoon tuoreita mansikoita ja jääpaloja. Tikkari on myös hauska lisä juomaan silloin, kun lopputuloksesta halutaan erikoisempi ja juhlavampi.
Mansikkainen helppo kesäjuoma juhliinTämän juoman valmistaminen onnistuu minimissään kahdella ainesosalla - hiilihappovedellä ja Funlight -mehutiivisteellä (miksei myös muilla tiivisteillä?). Lisäksi juoman voi toteuttaa lähes minkä makuisena tahansa. Aina ei tarvitse omistaa esimerkiksi sodastreamia limpparimaisten juomien valmistamiseen, eikä rahaa tai vaivannäköä myöskään tarvita tämän enempää.

Mansikkajuoma on maultaan makean kirpeä riippuen hieman ainesosien suhteista. Juoma ei ole yhtä "voimakas" kuin kaupan limpparit, joten se kelpaa hyvin myös pienemmille lapsille. 
Drink Thursday fifty waysMitäs sanotte tämän päivän mansikkaisesta ohjeesta? 

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

My day-video: juhannusaatto

En malttanutkaan olla julkaisematta my day -videota samantien, joten saatte nyt nauttia pienestä postauspommituksesta! Vietin juhannuksen tällä kertaa Valtterin kanssa mökillä ja kuvasin juhannusaaton nähtäväksi myös teille. Juhannusaatto sattui olemaan ihanan aurinkoinen ja kesäinen, mutta itse juhannuspäivä oli mökillä todella kylmä ja synkkä. Juhannusviikonloppu oli kuitenkin kaiken kaikkiaan todella rentouttava ja olisin mielelläni jatkanut sittä vielä muutaman päivän. Toivottavasti tykkätte videosta!  

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Viimeisten lomapäivien suunnitelmia

IMG_0480Huh, nyt on juhannus vietetty ja tavallinen arki saapui luokseni hetkeksi. Mulla alkaa nimittäin maanantaina kesätyöt ja sitä ennen mulla on ties minkälaista velvollisuutta ja hupia hoideltavana. Voisin kyllä jopa todeta, että on ihanaa päästä töihin vihdoin "rauhoittumaan" ja tasaamaan rytmiä. Kulunut kuukausi on tullut viipotettua vähän pää pyörällä, sillä palautuminen pääsykoeavaruudesta täyspäiväisen lomailun planeetalle on ollut aikamoinen tömpsähdys. Tottakai olen myös alkanut punomaan juonia tulevalle vuodelle ja kuten arvatakin saattaa, pettymyksestä suivaantunut egoni on suunnitellut kaikkea mahdollisen ja mahdottoman väliltä. Yritin muun muassa hetken mielijohteesta ilmoittatua syksyn ylioppilaskirjoituksiin myöhässä... ei onnistunut.

Sekavan energisistä ajatuksistani mallia ottaen tämäkin postaus tulee olemaan hieman päätön ja hännätön. Ajattelin nimittäin koota saman postauksen alle niin päivän asun, viiden päivän toimitasuunnitelman kuin blogiasiapläjäyksenkin.
PicMonkey Collage 1Päivän asu:
 Niskalenkkitoppi - Gina Tricot (14,95 €) Mun lapsuudessa niskan takaa solmittavat topit olivat kuuminta muotia. Tai ainakin mun mielestä oli, sillä omistin niitä varmaan kymmenen. Vuosien jälkeen nää teki yllätyspaluun mun vaatekaappiin.
 Aurinkolasit - Ebay ( n. 3 €) Tällä hetkellä en osaa kaivata tyyliini koruja vaan asustan itseni usein pelkillä aurinkolaseilla. Nää pallolasit kolahti postiin vasta eilen! 
Farkkushortsit - Shein (SALE 15,99 $) Sain valita Shein -nettikaupasta itselleni myös toisen tuotteen (yhteistyö) ja päädyin näihin. Shortsien ja muiden housujen valitseminen on kohdallani aina riskipeliä ja jännitin näiden sopivuutta viimeiseen asti. Valitsin koon M ja shortit ovat juuri sopivan kokoiset mulle. Malli on korkeavyötäröinen, eikä näistä vilku senttiäkään ylimääräistä, jes! Linkki shortseihin TÄSSÄ.
IMG_1105Blogi-info:
 Mä oon pursunnut blogi-intoa nyt varmaan kaikkien pettymyksienikin edestä ja arvatenkin suunnitellut ja toteuttanut postauksia kuin elämäntehtävänä. Niimpä jonossa on tällä hetkellä aikamoisen monta postausta ja ideaa, joita en kuitenkaan kaikkea voi kerrallaan toteuttaa. Esimerkiksi lemppari instagram-tilien esittelyyn tulee nyt pieni viive.
 Innokkuuteni on selvästi tuottanut tulosta, sillä oon saanut monta uutta lukijaa ja sähköpostiin on tullut uusia yhteydenottoja. Kiitos kaikille!
Drink Thursday -postaussarja jatkuu ainakin koko heinäkuun. Myöskin blogivinkit jatkuu vielä satunnaisesti!
 Kuvasin juhannusaattona pitkästä aikaa my day -videon, jonka julkaisen mahdollisimman pian!
 Kuvataan Katriinan kanssa tällä viikolla kumman kaa -video, johon saa lähettää henkilöehdotuksia täällä tai snäpissä.
IMG_1312.2Loppuviikon suunnitelmat:
 Kumman kaa -videon kuvaaminen ja ensi viikon postausten valmisteleminen. Yritän saada mahdollisimman paljon valmiiksi ennen työkiireitä!
 Työhön liittyvien asioiden hoitaminen ja suunnitteleminen etukäteen.
 Serkun rippijuhlat sunnuntaina. Huomenna menen luultavasti auttamaan tätiäni viimeisissä juhlavalmisteluissa.
 Kirppisvaatteiden hinnoittelua, sillä otettiin äitin kanssa kirppispaikka Adeliinaan ensi viikon maanantaista lähtien. Kerron tästä lisää tarkemmin snapchatissa (jjjuliaeveliina)!
 Kesän festarkauden starttaus provinsseissa, luultavasti lauantaina. Tiedossa on siis aikamoinen juhlaviikonloppu!
 Huom Alajärveläiset! Perjantaina menen Kauneusstudio Ilmeen uusiin tiloihin tekemään meikkejä. Tulkaahan moikkaamaan ja tsekkaamaan paikat! 
IMG_0397.2Energistä loppuviikkoa kaikille!

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Video: vaateostoksia

Hellou! Tulin pikaisesti postaamaan teille vielä videon täältä juhannuskiireiden keskeltä. Videolla esittelen uusia vaatteita, jotka ostin viime viikolla Ideaparkista.

Rentouttavaa ja aurinkoista juhannusta kaikille blogini lukijoille!  

torstai 23. kesäkuuta 2016

Drink Thursday - Blue (alcohol) lemonade

Juomaohje juhliin blogi
Ensinnäkin haluan kiittää teitä ihan valtavasti edelliseen postaukseen tulleista kommenteista.  Ihana huomata, miten lämmöllä te suhtauduitte mun pettymykseen ja osasitte lohduttaa juuri oikeilla sanoilla. Musta tuntuu, että suuri kivenlohkare vierähti mun sydämeltä tuon blogipostauksen julkaisun jälkeen. Ootte niin oikeassa, tää vuosi voi olla jopa ainut laatuaan, kun en ole jumissa jatkuvan opiskelu-työkierteen junassa!

Ja sitten päivän aiheeseen eli Drink Thursday -juomaan. Tämän päivän juoman voi toteuttaa sekä alkoholillisena, että alkoholittomana, joten se sopii täydellisesti kaikenlaisiin juhliin. Eikä tämä juhlajuoma jää varmasti keneltäkään huomaamatta!
Sininen juoma blue lemonade valmistusohje blogi

Tarvitset kahden suuren juoman tekoon:
 2 sitruunaa
 n. 1-2 rkl sokeria
 Pullollisen sinistä urheilujuomaa (löytyy Lidlistä)
 (viinaa alkoholilliseen versioon)
+ jääpaloja
Sininen juoma alkoholiton alkoholillinen tarjoilu juhlatNäin valmistat Blue lemonade -juoman:
 Purista sitruunasta mehut lasin pohjalle.
 Sekoita sitruunamehu ja sokeri yhteen.
 (Lisää halutessasi loraus alkoholia.)
 Täytä lasi urheilujuomalla ja lisää jäät. Näin juoma onkin jo valmista!
Kesäinen juomaohje kotibileetBlue Lemonade maistuu todella makealta ja limpparimaiselta, joten alkoholittomana se on hauska idea myös lasten juhliin. Sininen väri tekee juomasta erikoisen ja näin se sopii myös esimerkiksi monenlaisiin teemajuhliin.
Alkoholiton alkoholillinen juomaohje
Edellisen postauksen kehotus on nyt kirjaimellisesti pantu toteen: When life gives you lemons, make lemonade! 

maanantai 20. kesäkuuta 2016

En päässyt kouluun

Tänään facebookin seinä ja whatsapp viestit pursuavat ilouutisia, kun ystäväni ja tuttavani tiedottavat tulevista koulupaikoistaan. Itse sain tietää tulokseni jo pari viikkoa sitten ja valitettavasti ne uutiset olivat puhtaita suruvalitteluja. Pisteet eivät riittäneet jatkoon, enkä saanut unelmieni koulupaikkaa. Tuntuu, että olen ainoa joka pukkaa tänään epäonnistumisensa internettiin, mutta nyt on kuitenkin mun aika tiputtaa tämä lasti tältäkin osin.
IMG_7159Ehkä muistattekin, että pääsykokeiden jälkeen osasin jo aavistella tulevaa. Osasin siihen jokseenkin valmistautua jo viime vuonna, sillä tiedostin realiteetit ja sen, etten ollut koskaan aikaisemmin ollut yhtä ison haasteen edessä. Vaikka tottakai uskoin itseeni ja tein kaikkeni koulupaikan eteen, valmistin mieltäni silti myös suurelle pettymykselle. Sitä se lopulta olikin, kun pääsykoetiedot löi silmilleni ennen aikojaan, aivan tavallisen somehetken keskellä. Pienen toivonkipinän saattelemana yritin etsiä nimeäni muiden joukosta, vaikkei listalla ollut mitään sinne päinkään. 

Hetken verran kannattelin itseäni vahvana yli pettymyksen, nielin kyyneleet ja käänsin ne huumoriksi ja hymyksi. Toisessa hetkessä olinkin jo aivan pirstaleina. Yritin nimittäin ilmoittaa tulokset isälleni kylmänviileästi, mutta tilanne eskaloituikin katastrofaaliseksi tunnekuohuksi. Tiputin mehulasin kädestäni lattialle ja se levisi vaaleanpunaiseksi lätäköksi ympäri huonettani. Hinkkasin lätäkköä säälittävillä paperipalalla ja itkin lammikkoon lisää täytettä samalla kun isä yritti kuivata jälkiä perässäni. Muistan ajetelleeni, että jos ei muuta, niin ainakin kyyneleeni ovat kauniin värisiä. Illaksi lukittauduin huoneeseeni mansikoiden ja paperipallojen kanssa näyttäen aivan elokuvien petetyiltä ja jätetyiltä bimboilta, jotka märehtivät sohvillaan sydänsurujen murtamana. Sallin itseni kerrankin elämässäni olla heikko ja epäonnistunut.
PicMonkey Collage190Edellinen kappale kuvasi pahinta alkujärkytystäni, josta olen jo päässyt yli ja ympäri. Posti toi minulle myöhemmin pisteeni, jotka olivat paljon paremmat kuin olin odottanut. Viime vuosina olisin päässyt samoilla pisteillä eteenpäin ja siihen olin osannutkin tähdätä. Tämän vuoden pisteraja oli kuitenkin noussut niin korkeaksi, että en voinut olla nauramatta sen kuultuani. Olisin saanut tehdä vain viisi virhettä kuudestakymmenestä ja silloinkin olisin vielä tarvinnut ylioppilaskirjoitusten avustusta (mikä minulla ei olisi riittänyt). Meidän valmennuksesta jatkoon pääsi vain neljä, joka on minusta aivan liian vähän älyttömän taitavista ja motivoituneista psykologikokelaista. Ihan hullua, mitä koulupaikan saaminen voikin vaatia. Tottakai olen edelleenkin pettynyt, mutta ylitin itseni silti 100-0. 

Miten tästä sitten eteenpäin? Niin tapahtui tällä kertaa, että suunitelmallinen ja tavoiteellinen tyttö jäi puille paljaille, ilman kuuluista varasuunnitelma beetä. Luultavasti tulen hakemaan ensi vuonna uudestaan samaan paikkaan, mutta mikään ei ole tällä hetkellä varmaa tai allekirjoitettua. En tiedä mitä tällä hetkellä haluan tai mikä olisi järkevintä elämässäni, mutta tunnen itseni ja uskon, että aion opiskella tulevan välivuoden entistäkin kovempaa. Lasken sen varaan, että kaikella on tarkoitus ja vielä minäkin löydän perille päämäärääni. 
PicMonkey Collage192
"When life gives you lemons... shut up and eat your damn lemons!"

P.s. instapostaukseen saa linkittää vielä!

torstai 16. kesäkuuta 2016

Drink Thursday - Summer detox water

Terveellinen detox water kesä ohje
Kuuntelen tässä juuri kun sade ropisee kattoon voimalla, välillä laantuen ja välillä kiristäen tahtiaan. Säätiedotusten mukaan tälläistä on luvassa parina seuraavanakin päivänä. Mä oikeastaan usein nautin sateisesta säästä, kun voi hyvällä omallatunnolla istua tietokoneen ääressä ja tehdä asioita sisätiloissa. Jos jollakulla teistä on kuitenkin tylsää, nyt on hyvä aika kipaista hakemaan kaupasta tarvikkeet ja kokeilla erilaisten kesäjuomien valmistamista. Mäkin taidan kokeilla tänään ainakin yhtä uutta ohjetta.

Tämän päivän Drink Thursday -juoma on kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, mun suosikki. Kyseessä on herkullisen kesäinen detox vesi, vitamiinivesi, makuvesi.. Millä nimellä sitä haluaakaan kutsua. Ideana on laittaa veden sekaan erilaisia marjoja ja hedelmiä tuomaan makua ja tekemään juomakokemuksesta nautinnollisemman.
Kesäjuoma postaussarja fifty ways makuvesi ohjeMun lemppari makuveteen tulee näitä aineksia:
 Appelsiinia
 Mansikoita
 Vesimelonia
 Sitruunaa
+ paljon jääpaloja
Detox vesi kesä blogi ohjeValmistus on superhelppoa ja nopeaa:
 Laita vettä kannuun tai lasiin, riippuen siitä miten paljon haluat juomaa valmistaa.
 Lisää joukkoon pieniksi pilkotut hedelmät ja marjat ja tietenkin jääpalat.
Itse tykkään laittaa veden vielä hetkeksi jääkaappiin viilentymään ja keräämään makua, jonka jälkeen se on aivan täydellistä nautittavaksi pitkin päivää!
Terveellinen juoma kesätarjoilu
Vaikka juoman ohje näin yksinkertainen onkin, kokeilin sitä itse vasta tänä vuonna ensimmäisen kerran. Aikaisemmin olen tyytynyt maustamaan vettä ainoastaan sitruunan avulla. Tämän idean oivallettuani olen kuitenkin juonut vettä paljon tavallista enemmän! Kun jääkaapissa odottelee kaunis vesiannos, tulee se valittua useammin mehujen ja muiden juomien tilalta.

P.s. Edellisessä postauksessa käytin juomakuppina tomaattirasiaa. Nyt käytössä on Uncle Ben'sin kastikepurkki. Mielikuvitusta kehiin! 
Herkullinen makuvesi detox kesä tarjoilu blogiMuistakaa nesteyttää kehoanne myös sateisena päivänä! ;)

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Linkkaa instagramisi!

Linkkaa instagram tilisi postaus blogiMä oon edellleen todella aktiivinen instan käyttäjä. Mitä muutakaan valokuvausta harrastavalta bloggaavalta somemonsterilta voi odottaa? Oon kuitenkin huomannut, että moni mun seurattavista on hidastanut instatahtiaan ja jopa poistanut tilinsä. Siksi käännyinkin teidän puoleenne. Ehkä sieltä löytyisi uutta seurattavaa ja inspiraatiota? 

Kaikenlaisia profiileja saa linkata, mutta tässä vielä muutama asia joista pidän erityisesti:
 Värikkäät kuvat. Mustavalkoiset tilit nappaavat harvoin.
 Monipuoliset kuvat. Asukuvia, selfieitä, ruokaa, kosmetiikkaa, luontoa..
 Tilit, joissa on paljon kuvia. Tykkään selailla ja ihastella kuvia, joten en lämpene muutaman kuvan trendeille.
 Aitous ja elämänilo. Sen huomaa kun sattuu kohdalle!

Ja nyt linkkailemaan! Valitsen linkatuista profiileista suosikkini, jotka esittelen myöhemmin blogissani. Aikaa on 21.6. asti. Mut löytää instagramista nimimerkillä @jjjuliaeveliina 

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

10 faktaa minusta

10 faktaa minusta blogiHello there!  Paljastin viime vuonna itsestäni 10 outoa faktaa ja lähes kaikkien niiden kohdalta voisi alleviivata tuon sanan outo. Nyt olen koonnut itsestäni jälleen ylös faktoja, jotka eivät yllä ehkä aivan yhtä korkealle outoden listoilla kuin edelliset. Katsotaan onko seuraavat kymmenen kohtaa teille jo tuttuja!
IMG_7773
1. Oon riippuvainen purkasta ja vuoden aikana tämä riippuvaisuus on tuntunut paisuvan käsistä. Jo yläasteella mulla oli aina purkkapussi mukana koulurepussa, mutta nappasin palasen lähinnä ruoan jälkeen. Tällä hetkellä en osaa enää lähteä juuri mihinkään ilman purkkaa ja jauhankin sitä parhaimmillaan aamusta iltaan. Ei hyvä. Oon viime aikoina oikein yrittämällä yrittänyt pitää purkattomia päiviä ja siten vieroittaa itseäni tästä riippuvuudesta.

2. Oon todella herkkä kaulan alueelta. Rakastan korkeakauluksisia paitoja, mutta niitä pitäessä saan pidätellä lähestulkoon oksennuksen lentämistä. Partureiden kireät kaavut ovat tietysti myös ihan hirveitä! Tämä inhotus on ollut mulla ihan aina, enkä lapsenakaan suostunut pitämään esimerkiksi kaulureita pihalle mentäessä.

3. En nauti mitenkään erityisesti ravintoloissa syömisestä, varsinkaan niissä hienoimmissa. Olen sellainen subwayn kautta kotiin -tyttö, siinä missä muut ylistää viinejä ja etanakastikkella täytettyä simpukkaa.

SheIn t-shirt


































4. Itken todella todella helposti ja itkun pidättäminen on mulle tuttuakin tutumpaa. Kokeilkaapa syödä leipää ja nieleskellä itkua, voin kertoa että se jopa sattuu! :D Itken AINA romanttisia elokuvia katsoessa, uskonnollisissa tapahtumissa, riidellessä, hyvästellessä... Ja tottakai pettymys ja suru ovat sitten ihan asia erikseen!

5. Käytän helposti paljon rahaa läheisiini, ostan kalliita lahjoja ja haluan esimerkiksi tarjoita ruokaa ja maksaa ostokset. Itselleni en kuitenkaan millään malta ostaa mitään kalliiimpaa ja olen siinä suhteessa oikeasti aika pihi. En tällä hetkellä pystyisi ollenkaan kuvittella, että voisin ostaa itselleni esimerkiksi merkkilaukun tai -kellon. En ole ostanut iselleni varmaan koskaan edes mitään kovin kallista kosmetiikkatuotetta. Välillä ärsyynnyn sisäiseen Roope Ankkaani ja vakuutan itselleni ansaitsevani jonkin kalliimman jutun. "Käytän satasia ilmaan haihtuvaan bensaan, joten miksi en voisi ostaa mitään pysyvämpää?"

6. Olin vasta pari viikkoa sitten elämäni ensimmäisessä työhaastattelussa. Musta tää tuntuu oudolta, koska olen kuitenkin ehtinyt työskentelemään jo vaikka ja missä. Miten olen voinut välttyä haastatteluilta? Ja yhden yhtäkään työpaikkaa en ole saanut suhteilla.

Shein vaate blogi

































 7. Mulla on ollut aina todella korkea itsesuojeluvaisto, jopa epätavallisen korkea. Voisin kuvailla parhaiten itseäni sanalla nössö. Muistan etten pienenä suunnilleen uskaltanut hypätä alas edes vähänkään suuremman kiven päältä, vaikka muille lapsille se ei ollut temppu eikä mikään. Aikalailla sama meno jatkuu edelleen, vaikka yritänkin kovasti haastaa itseäni jännittävempiin tempauksiin! :D

8. En kammoa hämähäkkejä tai oikeastaan mitään muitakaan ötököitä. Amppareita olen tähän asti juossut karkuun, mutta tänä vuonna olen ollut niidenkin kanssa yllättävän rauhallinen! Ehkä en sittenkään ole ihan läpinössö? ..tosin monia muita eläimiä pelkään senkin edestä!

9. En ole nähnyt juuri mitään tunnettuja elokuvia, enkä varmaan tunnistaisi niitä edes nimeltä. En tiedä johtuuko tämä siitä, etten jaksaisi ikimaailmassa katsoa elokuvaa yksin. Sen sijaan sarjoja ja dokumentteja katson enemmän kuin mielelläni. 

10. Ihmettelen usein, miten ihmiset näyttävät niin luonnollisilta ja upeilta kokovartalokuvissa. Mun kuviin nimittäin tulee joku riivaus aina kun ne ylettävät päästä varpaisiin. Näytän niissä valehtelematta yli kaksi metriä pitkältä hujopilta, jonka jalat ovat 3x keskivartalon mittaiset. Ihan kuin niissä olisi joku psykologinen illuusio, sillä en todellisuudessa ole mitenkään erityisen pitkä (172 cm). Tämän takia väännän usein koko asuni pienempään tilaan.

SheIn tilaus asukuva blogiPäivän asu: T-paita: Shein | Shortsit: ? äidiltä | Sukat: Ebay | Kengät: H&M.

Asusta: Sain valita Shein -sivustolta yhteistössä itselleni yhden vaatteen ja päädyin tuohon Drinks - paitaan, koska rakastan tuon tyylisiä vaatteita. Nettikaupan kuvissa paita näytti aika pieneltä, joten yllätyin hieman sen isosta koosta (otin paidan koossa M). Loppujen lopuksi olin kuitenkin todella tyytyväinen paidan löysään malliin, koska tämä on mukavan rento päällä. Vähän niinkuin kotipaita, jota kehtaa käyttää muuallakin! Linkki paitaan TÄSSÄ. P.s. SheIn -verkkokaupassa on ilmainen toimitus 14.6. asti ja alennuksia mmxxx.
SheIn t-paitaPystyikö kukaan samaistumaan mihinkään luettelemaani faktaan? Entäs mitä olette mieltä tästä asusta?

torstai 9. kesäkuuta 2016

Drink thursday - Starbucks strawberries & créme frappuccino

Starbucks juoma kotona ohje
Tänään on taas aika julkaista uusi Drink Thursday -juomaohje! On muuten todella erilaista tehdä postaussarjaa, joka ilmestyy tiettynä sovittuna päivänä. Huippua on se, että juttua riittää koko kesäksi ja tiedätte koska odottaa uutta postausta, mutta tottakai malttamattomana tyttönä haluaisin paljastaa kaikki ohjeeni ja kuvani teille samantien, haha. Tämänkin postauksen juoma vilahti jo edellisen postauksen kuvituksessa ja jo ennen postaussarjan julkaisemista snapchatissa. 

Tässä postauksessa tehdään Starbucksin listoilta tuttu juoma: strawberries & créme frappuccino, joka on makea pirtelömäinen juoma. Tähän makuun ei tule kahvia ollenkaan, joten se sopii myös meille, jotka emme ole kahvin ystäviä.
Starbucks strawberry creme frapuccino ohje blogi
Tämän frappuccinon tekemiseen tarvitset:
 Mansikoita & mansikkakastiketta
 Jääpaloja (n. 5kpl)
 2 palloa vaniliajäätelöä
 Noin 0,5 dl maitoa
 Kermavaahtoa
♥ Ison lasin tai kertakäyttömukin juomaa varten. Vinkki: Tomaatteja myydään usein rasioissa, jotka ovat mitä sopivimpia tähän tarkoitukseen. (myös oma mukini on oikeasti tomaattirasia)
Itsetehty starbucks juoma frappuccino
Valmistusohje:
1. Mittaa kulhoon n. 5 jääpalaa, 0,5 dl maitoa, 2 palloa vaniljajäätelöä, pieni kulhollinen mansikoita ja loraus mansikkakastiketta. 
2. Sekoita blenderissä tai sauvasekoittimella.
3. Kaada seos lasiin ja pursota päälle kermavaahtoa. Voit myös halutessasi lisätä mansikkakastiketta kermavaahdon päälle.
4.  Nauti valmis juoma viileänä!
Kesäinen mansikkapirtelö ohjeTämä mansikanmakuinen frappucino on todella herkullinen ja täyttävä juoma, joka vie makeanhimon hetkessä. Se sopii arjen pieneksi iloksi, mutta myös tarjoiltavaksi vieraille. Pirtelömäinen lopputulos on meidän vanhemien herkkusuiden lisäksi myös lasten mieleen!
Starbucks mansikka frappuccino ohjeMitäs piditte tämänkertaisesta juomaohjeesta? 

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Summer bucket list 2016

Hui, kesäkuuta on kulunut jo monta päivää ja mä olen viettänyt ne aikalailla kotona. Nyt olikin viimeistään sopiva aika tämän vuoden summer bucket listin laatimiseen ja sen toteuttamisen aloittamiseen. Mitä mun tehtävälistalta löytyy?
Summer bucket list postaus blogi
 Tee vaellusreissuja Valtterin kanssa. En ole koskaan käynyt vaeltamassa, mutta nyt saatiin idea yhteisistä vaellusreissuista poikaystävän kanssa. Löytyykö jollain kokemuksia vaelluksesta tai jopa postauksia aiheesta? 

Valkaise hampaat kotona. Oon haaveillut valkoisista hampaista niin kauan kuin muistan ja nyt vihdoin tilasin itselleni tuotteet hampaiden valkaisua varten.

 Kokeile uusia reseptejä ja jaa suosikkejasi myös blogissa.

Pyöräile pitkiä matkoja äitin kanssa. Äitini harrastaa triathlonia, joten  ehkä senkin takia ollaan suunniteltu tänä vuonna ahkerasti pyöräilyretkiä. Ehkä kierretään joku järvi tai polkaistaan sukulaisten luo Kortesjärvelle? 

Kasvata kasveja kasvimaalla ja hyödynnä niitä paljon ruoanlaitossa. Meillä on paljon peltotilaa, jota hyödyntäen oon jokaisena vuonna tehnyt äidin kanssa kasvimaan. Usein kasvimaasta huolehtinen on jäänyt vähemmälle, mutta tänä vuonna aion vaalia kasvejani kunnolla. Mikään ei ole parempaa kuin hakea salaattitavarat suoraa omasta pihasta!

Tapaa ystäviä piknikillä.

Käy Valtterin kanssa flowparkissa. Tämä idea keksittiin jo talvella ja haluan ehdottomasti päästä toteuttamaan sen!

 Käy autiotalossa. En muista että olisin ikinä käynyt autiotalossa, mutta tänä vuonna voisi olla korkea aika hankkia vähän uudenlaista jännitystä elämään.

Summer bucket list blogi 2016
 Käy ainakin yksillä festareilla.

 Hyödynnä kesäiset säät ja liiku paljon pihalla. Mäkijuoksua, porrastreenejä, rullaluistelua, vesijumppaa, kuntopiirejä ja pihalla järjestettäviä ryhmäliikuntatunteja. Näistä otan ilon irti tänäkin vuonna!

Kuvaa paljon myday -videoita mökkireissuilta ja muilta kesäisiltä päiviltä.

 Nauti kesätöistä. Sain tänä vuonna aivan ihanan kesätyöpaikan, joka sopii mulle todella hyvin. Työskentelen koko heinäkuun 3-10 vuotiaiden lapsien kanssa ja nyt onkin sopiva aika aloittaa aktiviteetin suunnittelu. 

Mökkeile. Omaa mökkiä meillä ei ole, mutta viime vuosina olen päässyt nauttimaan mökkeilystä muun muassa Valtterin kanssa. Tänä vuonna haluaisin vuokrata mökin jostain aivan uudesta paikasta ja lähteä sinne esimerkiksi sukulaisporukalla.

Järjestä grillijuhlat, saunailta tai jotkin muut teemakekkerit. 

Osallistu peräkonttikirppikseen tai muuhun kirppistapahtumaan. Tykkään kierrellä kirppiksillä ja kirppistapahtumissa, joten tänä vuonna ajattelin että voisin myös myydä vaatteitani jossain sopivan tilaisuuden tullen. 

 Käy eläintarhassa. Mulle tuli jo alkukeväästä hirveä hinku päästä eläintarhaan kiertelemään ja ihmettelemään. Kuka tulee mukaan?

Kesä suunnitelmat tekemistä listaMitä suunnitelmia teillä on kesän ajalle? Onko teillä jo bucket list?

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Video: Toukokuun suosikit

Wohoo, mulla on taas aikaa kuvailla videoita!  Listasinkin jo innostuksessani monta uutta ideaa, joista varmasti muutaman ehdin toteuttaakkin tämän kesän aikana. ;) Tänään vuorossa toukokuun suosikkeja!

Paljon onnea kaikille uusille ylioppilaille ja ammattiin valmistuneille! 

torstai 2. kesäkuuta 2016

Drink thursday - persikka & mango jäätee

Itsetehty jäätee ohje blogiIhanaa torstaita! Sain muutama kuukausi sitten iden uudesta postaussarjasta, jota lähden tästä päivästä lähtien toteuttamaan. Ideana on julkaista joka torstai Drink Thursday postaussarjaa, jossa jaan ohjeita erilaisiin kesäjuomiin. Luvassa on terveelisiä virvokkeita, makeita herkkujuomia ja ehkä alkoholipitoisia drinkkejäkin. Tänään aloitetaan persikka-mango jääteellä! P.s. myös blogivinkit -sarja jatkuu edelleen satunnaisesti.
Persikka-mango jäätee ohje blogiPersikka-mango jääteen valmistamiseen tarvitset:
 Noin viisi tuoretta persikkaa. Myös säilykerpersikat käy!
 Noin kuusi pussia Liptonin persikka & mango teetä, tai jotain vastaavaa.
 Jääpaloja
 Sokeria (enemmän kuin kuvassa)
+ vettä
Kesäinen juoma jäätee ohjeValmistusohjeet:
1. Soseuta persikat esimerkiksi blenderissä tai sauvasekoittimella.
2. Sekoita n. 6 dl kiehuvaa vettä persikkasoseen kanssa. Lisää kuuman seoksen jokkoon kuusi teepussia ja anna niiden hautua muutama minuutti. Lisää sokeria makusi mukaan.
3. Kaada joukkoon runsaasti kyylmää vettä.
4. Lisää jaapalat ja nauti!
Juomaohje blogi jääteeJäätee on viileä kesäjuoma, joka tuo kivaa vaitelua vedelle ja muille juomille. Tietysti kotitekoinen juoma voittaa aina myös kaupan mehut ja ohjetta voi soveltaa oman mielen mukaan! Itse lisäsin juomaan sokeria aika runsaalla kädellä, mutta se onkin aina valmistajan päätettävissä.
Persikka jäätee juomaohjePostaussarja saa jatkoa ensi torstaina, joten pysykäähän kuulolla! Muistakaa myös kertoa mielipiteenne uudesta postaussarjasta! Pusuja!